Palaillaan!
No ei tässä ole viime aikoina mitään luettavaa ollutkaan, joten jään taas tauolle ajaksi x johtuen muuttuneesta elmäntilanteesta.
Palaillaan!
Ikuisen rakkauden etsijä
No ei tässä ole viime aikoina mitään luettavaa ollutkaan, joten jään taas tauolle ajaksi x johtuen muuttuneesta elmäntilanteesta.
Se siitä laihdutuksesta. Pojat pyysivät elokuviin ja sitä ennen oli ostettava karkkia ja käytävä syömässä ja ruuan kanssahan pitää ottaa pari olutta. Tuli varmaan vedettyä kolmen päivän kalorit kerralla. No huomenna uudella yrityksellä hoikistumaan.
Tänään teki mieli nähdä ihmisiä. Kukaan ei ollut halukas tapaamaan joten katselin vaan telkkaria. Huomenna ajattelin keskittyä opiskeluun. Se vaatii jo kotoa poistumista, mikä tuntuu hankalalta. Ei huvittaisi yhtään.
Se siitä olustelusta. Ei huvittanut, sillä vilkaisin vaakaan ja se näytti 15 ylimääräistä kiloa. 15 !!!!!!!
Eilen päädyin lähtemään tylsyyksissäni baariin. Ilta olisi muuten ollut mukava, mutta seurueeseen kuului eräs kovaääninen naisihminen, jonka kanssa en keksinyt mitään yhteistä. Olen itsekin kovaääninen, johtuiko sitten juuri siitä. Join olutta kohtuullisen masentuneen näköisenä.
Viikonloppu meni rauhallisesti. Olisin kyllä halunnut muuta, muttaei oikein jaksanut. Eikä kaveritkaan houkutelleet mihinkään. Loppukuun rahatilanne taitaa vaivava köyhiä opiskelijoita.